literature

Do or Die - Luku 11

Deviation Actions

PipeX-97's avatar
By
Published:
385 Views

Literature Text

Luku 11.

"Géraud herra!" kuului huuto salin ovelta. Géraud kääntyi huutajaan päin ja kohotti toista kulmaansa kärsimättömänä. "Mitä asiaa?" hän kysyi töykeästi kuten aina ja jäi odottamaan miehen, jolla oli haarniska päällä, asiaa. Haarniska pukuinen mies siirtyi pois oven suusta ja antoi kahden muun suurehko kokoisten henkilöiden marssia sisään. toinen heistä retuutti kädessään poikaa, joka yritti rimpuilla irti.
"Hän karkasi jälleen", toinen heistä ilmoitti ja tönäisi pojan lattialle. Géraud puri huultaa ja nyökkäsi, joka oli merkki siitä, että kolme miestä lähtivät salista. Poika nousi ylös lattialta ja hieroi toista kättään, johon oli jäänyt punainen jälki miehen otteesta. Sen jälkeen poika mulkaisi murhaavasti Géraudia, joka seisoi, ainakin metriä ylemmällä tasolla ja näytti mahtailevaa ilmettä, joka oli yleensä vain niillä jotka luulevat itseään maailman hallitsijaksi.
Géraud laskeutui samalle tasolle, kuin poika ja huokaisi syvään. "Miksi teet tämän minulle, Andréi", hän sanoi hiljaa. Tämä kuullosti kysymykseltä, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Vaan jonkin sortin ajatus. Andréi ei vastannut, vaan käveli kaikessa hiljaisuudessaan Géraudin ohi. Géraud kääntyi nopeasti ja tarttui poikaa olkapäästä. Andréi hätkähti ja nykäisi itsensä irti. "Uskallatkin koskea muhun", hän sanoi. Géraud katsoi Andréita ja sulki silmänsä. "Miten kehtaat uhmata minua. Omaa isääsi. Olen tehnyt kaikkeni, jotta sinulla olisi hyvä elämä", mies saarnasi pojalleen. Andréi tuhahti huvittuneena ja pyöräytti silmiään. "Vai, että hyvä elämä... Hyvä elämä!" Andréi huusi ja läimäytti kätensä lähellä olevaan pylvääseen. "Mun elämä on kaikkea muuta kuin hyvä!" poika jatkoi silmät vihasta hulmuten. "Olet ilkeä kyläläisille. Jahtaat taikojia. Et anna armoa ja ennen kaikkea. Jaoit viattoman pojan sielun kymmeneen osaan!" Andréi luetteli. Géraud vain hymähti ja lähti kävelemään takaisin valtaistuimelleen.
"Vielä jonain päivänä, Andréi, sinä kiität minua kaikesta tästä", hän sanoi aavemmaisesti ja istahti valtaistuimelleen. "Kaikesta pahastako? En ikinä kiitä sinua", Andréi tuhahti ja kääntyi isäänsä päin ylimielisesti. Géraud naurahti ja napsautti sormiaan. Samassa kahdesta suunnasta rynnisti vartijoita. "Kyllä sinä kiität, Andréi", hän sanoi ja sulki silmänsä.

     No tota... Mitenkä minä jouduinkaan tähän tilanteeseen? Roikun pää ylösalaisin rotkon yläpuolella. Itseasiassa kaikki alkoi siitä, kun minä ja Elena päätimme saada toisen avaimen kolmelta gangsterilta...:

     "Luuletteko todellakin, että pystytte ottamaan tämän avaimen meiltä?" pisin heistä naurahti. Siristin silmiäni heille ja mutisin, jotain, että sehän nähdään. Katsahdin Elenaan, mutta yllätyksekseni hän oli jo päättänyt lähteä hyökkäykseen. Katselin kun nämä kolme miestä heittelivät avainta toinen toisillee. Tuntui oikeastaan iljettävältä ajatella, että he tavallaan heittelivät juuri parhaan ystäväni ruumista ilmassa. Yritin parhaani mukaan pudistaa ajatuksen mielestäni ja keskittyä näiden kolmen voittamiseen.
"Mitä hittoa sä teet, Lucio! Ole nyt edes hieman hereillä!" Elena huusi. Hätkähdin pois ajatuksistani ja katselin ympärilleni. Sitten minulla pimeni. Joku oli ilmeisesti lyönyt minua takaraivoon.

     Lievästi sanottuna, enempää minä en muista. Ja nyt minä roikun, varmasti, kymmenessä metrissä, plus tuon rotkon syvyys päälle. Vilkaisin alas maalle ja näin Elenan, kuin myös Flynin sidottuina selät vastakkain. Flynn oli edelleen tajuton ja Elena näytti yllättävän hapanta ilmettä, samalla kun yritti kiskoa köysiä katki.
Katselin hetken heitä ja sitten, minulle tuli tunne, että jotakin puuttui.

     Teri istui puun oksalla, kasvot käsiinsä painaantuneina ja huokaisi. "...idiootit..." brunette mutisi. Hän oli ainoa, jota miehet eivät olleet saaneet kiinni. Siis hänhän oli sielu, ei sieluja saa noin vain kiinni. "Pitäisikö mun nyt niinkun saada pelastettua heidät aivan yksin?" Teri kysyi itseltään. "Kiva..."
Teri lennähti alas oksalta ja vilkaisi puun ohi leiriin, paikkaan jossa me muut olimme vankeina. Portilla seisoi kaksi tukevaa vartijaa ja tie leiriin näytti muutenkin läpäisemättömältä. Teri otti kiven maasta ja pyöritteli sitä käsissään. "Hemmetti!" brunette hermostui ja heitti kiven pusikkoon.
"Ai! Mistä ihmeestä tää kivi oikein tuli?" kuului hetken päästä ääni. Teri hätkähti ja katsahti pusikkoon. Pusikosta tuli esiin mustahiuksinen poika, joka hieroi päätään. "Sinäkö tämän heitit?" poika kysyi äkäisenä. Teri oli hetken aivan hiljaa, mutta tajusin pian tilanteen. "AAAAH! Anteeksi! E-en tiennyt, että pusikossa olisi joku..." Teri selitti. "Muuten... Miksi sä olit pusikossa?" brunette kysyi hetken päästä. Poika katsoi ympärilleen. "No itse asiassa... Vakoilen tuota leiriä tuolla", poika tunnusti ja osoitti leiriä. "He ilmeisesti saivat taas vankeja", hän jatkoi.
"Ne kyseiset vangit, ovat mun kavereitani", Teri kertoi. Poika katsahti taas Teriin. "Ihanko totta! No on heillä kyllä huono tuuri, jos kerta joutuivat noiden kavereiden vangeiksi", poika vihjaili. Teri säikähti näitä sanoja hieman. "Tuota... Mitä he aikovat tehdä heille?" brunette kysyi varovasti. Poika pysyi hetken aikaa hiljaa. "Hmm-m... syödä ehkä?" tämä sanoi ja vilkaisi Teriä nähdäkseen tämän reaktion. Teri jähmettyi. "SYÖDÄ?!" brunette huusi hätääntyneenä. Poika rupesi naramaan. "No kunhan pilailin..." hän sanoi ja yritti taputtaa Terin olkapäätä mutta käsi meni kuitenkin läpi. "O-ootko sä sielu?" poika hoksasi nyt vasta kysyä. Teri nyökkäsi vaisusti.
"Haluatko, että autan sinua pelastamaan ystäväsi? En usko että selviät yksin", poika ehdotti. Terin ilme kirkastui. "Olisin todella kiitollinen!" hän huudahti. "Selvä sitten! Mikä sinun nimesi on?" poika kysyi. "Teri Fuentes. Mutat en yleensä käytä sukunimeäni, joten Teri vaan", brunette esittäytyi. "Entä sinä?"
"Daniel", poika aloitti. "Daniel Cerny".

jatkuu...
vihdoinkin se on valmis!!!! xD Joo sori että kesti kirjottaa 8D

edellinen;[link]
seuraava; [link]
© 2012 - 2024 PipeX-97
Comments1
Join the community to add your comment. Already a deviant? Log In
BlackFireInu's avatar
XDDD repesin toho ku kaveri ihmetteli miksi roikkui pää ylösalaisin XDD JATKOA! :3 jännitys tiivistyy :33